Rakas päiväkirja, olen lähdössä viikoksi Tunisiaan maaliskuun lopulla kuten jo joulukuussa suunnittelin. Tarkemmin matka suuntautuu Soussen kaupunkiin. Se sijaitsee Tunisian keskiosan rannikolla ja on maan kolmanneksi isoin kaupunki 173 000 asukkaallaan. Kyseessä on vilkas yliopistokaupunki, jossa on kuulemma viehättävä vanha kaupunki (arab. medina) ja linnoitettu luostari (arab. ribat), joka oli keskiajalla muslimiritarien lymypaikka. Soussen ei pitäisi olla yhtä turismin pilaama kuin sen naapurikaupunki Monastir. Kummatkin ovat historiallisia kaupunkeja: foinikialaiset perustivat Soussen lähes kolme tuhatta vuotta sitten ja esimerkiksi toisen puunilaissodan aikana se toimi Hannibalin tukikohtana roomalaisia vastaan.

Viikon matkan ajattelin viettää lähinnä uimarannalla arskaa ottaen sekä kaupunkia kiertäen. Alun perin suunnittelin ottavani vähän tutkimuskirjallisuutta ja läppärin messiin, jotta voisin tehdä hieman töitä hotellihuoneen parvekkeella tai uima-altaalla, mutta sittemmin olen tullut toisiin ajatuksiin. Yhtenä tai kahtena päivänä poistunen kaupungista ja suuntana kulkuni kohti Tunisian pääkaupunkia Tunisia ja sen lähiössä sijaitsevia Karthagon raunioita. Kyseessä eivät ole puunilaissodan aikaisen Karthagon rauniot – roomalaiset tuhosivat ne sodan päätteeksi, vaan roomalaisen Karthagon rauniot. Soussesta Tunisiin pääsee kätevästi junalla ja Tunisin rautatieasemalta Karthagon raunioille pikaraitioteillä.

Kyllä, Tunisiassa ja Karthagossa on jo pikaraitioteitä toisin kuin Suomessa ja Tampereella. Tunisia on muutenkin edistyksellisin Välimeren arabimaista. Siellä kun on erinäisillä pakkolaeilla pidetty uskonnolliskonservatiiviset puolueet hallituksesta ulkona kuin Suomessa Kokoomus Urho Kaleva Kekkosen aikana. Tunisian poliittinen elämä muistuttaa kekkosslovakiaa: Ranskasta itsenäistymisen jälkeen vuonna 1956 maassa on vain kaksi presidenttiä, ensimmäinen, Habib Bourguiba, hallitsi maata yli 30 vuotta, jälkimmäinen, Zine el-Abidine Ben Ali, tähän mennessä yli 20 vuotta. Länsimaat ovat luonnollisesti antaneet siunauksensa tälle koska toinen vaihtoehto olisi edellä mainitujen uskonnolliskonservatiivisten voimien nousu maan johtoon.

Kirjoitan matkan jälkeen sekä kokemuksistani tunisialaisesta yhteiskunnasta että maan ja alueen historiasta enemmän…

Advertisements