Rakas päiväkirja, ensi viikolla on Yhdysvaltojen uuden presidentin virkaanastujaistilaisuus. Kyseessä on varmasti juhlallinen tapahtuma. Yliopistossammekin Pohjois-Amerikan tutkimuksen laitos on järjestämässä ”partya”, johon osallistuu porukkaa Yhdysvaltojen suurlähetykstöstä ja koulumme kansleri. Barack Obaman nousu Yhdysvaltojen presidentiksi on taitavasti rakennetun narratiivin huipentuma, kertomuksen jonka juuret on kuvattu mm. Alex Haleyn kirjoittamassa romaanissa. Obamassa hahmoon on onnistuttu realisoimaan 1960-luvun poliittisista liikkeistä kansalaisoikeusliikeen hedelmät. Toinen saman aikakauden poliittinen liike,  feminismi, oli niin ikään lähellä saada oman hahmonsa Hilary Clintonissa ja hänestä tuleekin Yhdysvaltojen seuraava ulkoministeri.

Nämä valinnat päättänevät yhden aikakauden Yhdysvaltojen poliittisessa historiassa. Se alkoi kamppailusta vuoden 1964 kansalaisoikeuslaista, joka kertaheitolla käänsi Demokraattien ja Republikaanien vastakkainasettelu ympäri. Entisestä etelävaltioiden orjanomistajapuolueesta eli Demokraateista tuli kansalaisoikeuksien puolustaja ja aikaisemmin pohjoisen suurista kaupungeista peruskannatuksensa hankkineet Republikaanit näyttäytyivät Konfederaation perillisenä. He kun eivät vastustaneet niinkään mustien kansalaisoikeuksia kuin kannattivat osavaltioiden itsemääräämisoikeutta kyseisessä asiassa. Tästä muistuttaakin se, että republikaaneille ei ollut ongelma valita samalla kertaa mustan ja naisen uskoministeriksi. Republikaanit tekivät sen ennen Demokraatteja!

Niin ikään George W. Bushia ja hänen hallintoa on niin kritisoitu epä-älyllisesti suomalaisessa lehdistössä. Olen yrittänyt asettaa Bushin teot eettiseen kehikkoon verratessani niitä republikaanien toveripuolueeseen, Kokoomukseen, tai Keskusta-puolueeseen mikä kannatusrakenteen ja äänestäjien arvomaailman perusteella on Kokoomusta lähempänä Republikaanista puoluetta. Otan kaksi esimerkkiä tästä.

Ensinnäkin Bush vilpittömästi pyrki vaurastuttamaan kaikki yhdysvaltalaisia, ei ainoastaan pientä yläluokkaa kuten demokraattilehdistössä ja niitä mukailevissa suomaisissa tiedotusvälineissä on väitetty. Bush vaan ei ole mikään tulonsiirtoihin uskova sosialisti. Sen sijaan hän halusi, että jokaisella amerikkalaisella olisi oma asunto, mielellään omakotitalo kuin nurmijärveläisellä pääministerillä. Tätä varten hän pumppasi lainarahaa Kiinasta Yhdysvaltoihin ja kehotti pankkeja antamaan asuntolainoja kaikkein köyhimmillekin yhdysvaltalaisille. Jos tämä kaikki olisi onnistunut, Bush olisi nostanut valtavat ihmismäärät, työttömiä ja yksinhuoltajia, köyhyydestä; auttanut toteuttamaan amerikkalaisen unelman ja tehtnyt historian merkittävimmän sosiaalipoliittisen teon.

Toiseksi Bushia on pidetty syyttä uskonnollisena fanaatikkona. Ennen joulua antamassa haastattelussa hän ei yhtynyt näkemykseen Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta vaan sen sijaan korosti sen eettistä ydintä. Bushin tulkinta Raamatusta onkin hyvin lähellä luterilaisen kirkon maltillista näkemystä ja paljon liberaalimpi ja inhimillisempi kuin vaikkapa vanhoillislestadiolaisten Raamattu-tulkinnat. On totta, että Bushin kannattajissa on ollut runsaasti evankelisia, suomeksi helluntailaisia tai hellareita, jotka käsitteellistävät maailman hyvän ja pahan välisenä taisteluna, mutta ei ole Bushin vika, että hellareilla sotaretoriikka ei ole Yhdysvalloissa jäänyt kielikuvien tasolle vaan sitä käydään oikeilla aseilla. Heillä kun on siihen mahdollisuus.

Muitakin esimerkkejä löytyisi. Kuinka paljon bensanhinnan nousu aiheuttikaan napinaa Suomessa asti viime kesänä? Irakin sodan tavoitteenahan oli pitää öljyn hinta alhaisena. Ottaa Irakin ölykentät hallintaan jotta öljyä saataisiin pumpattua lisää maailmanmarkkinoille ja Opecin kartelli tuhottua. Tässäkään Bushin ongelmana ei ollut niinkään huono tavoite tyypillisen suomalaisen kokoomuslaisen tai keskustalaisen äänestäjän näkökulmasta, vaan se, ettei Yhdysvaltojen hallinto kyennyt toteuttamaan hyvinkin perusteltuja päämääriään.

Presidentti George W. Bushin ainoa vika oli se, että hän oli ituhippi-idealisti.

Mainokset