Rakas päiväkirja, vuosi 2008 alkaa olla takanapäin ja vuosi 2009 siintää horistontissa. On aika tehdä pieni katsaus menneeseen ja ennen kaikkea tulevaan – kuten viime vuosina tapanani on ollut.

Mennyt vuosi oli raskas. Kevät- ja kesäkuukausina en juurikaan kyennyt keskittymään työntekoon. Loppukesästä aloin palautumaan ja syksystä lähtien paneuduin jälleen väitöskirjan kirjoittamiseen, sosiaaliseen elämään, järjestötyöhön ja kykenin hoitamaan muitakin asioita kuin välttämättömiä elämän rutiineja. Ruumis ja ruokahalu palautuivat ennalleen, vähän liiankin hyväksi. Myrskyn jälkeen on poutasää: en ainakaan samoja asioita joudu kelaamaan nyt helmikuussa täyttäessäni 30 vuotta. Kaikki muutkin elämäni indikaattori näyttävät tasapainoisilta.

Taloudellinen tilanne näyttää kohtalaiselta: tulen toimeen kun saan perusmenot pidettyä minimissä. Tämä tarkoittaa, että asumis- ja ruokamenoja lisäksi mihinkään ylimääräiseen, vaatteisiin, kodinkoneisiin, matkustamiseen, ei juurikaan ole varaa ja kaljaa on juotava hillitysti. Ensi vuoden ”ylimääräiset” meninkin heti tuhlaamaan: varasin matkan Tunisiaan (siitä lisää toinen kerta) ja ensi viikolla samalla kun vaihdan halvempaan nettiyhteyteen, vaihdan kannettavaan tietokoneeseen. Säästämäni rahat käytän lainanlyhentämiseen, sitä on vielä runsaasti jäljellä.

Syyskuussa kirjoitin tutkimussuunnitelman uusiksi: artikkeliväitöskirjan sijasta päätin koota suhteellisen nopeassa aikataulussa vanhoista seminaaripaperista, artikkelikäsikirjoituksista ja esseistä monografiaa. Käsikirjoitus olisi tarkoitus jättää esitarkastukseen vuoden 2009 lopulla ja seuraavan vuoden marras- tai joulukuussa väitellä yhteiskuntatieteiden tohtoriksi. Suunnitelman toteuttaminen on lähtenyt hyvin käyntiin: asiat loksahtelevat paikoilleen kirjoitustyön edetessä. Jonkinlainen suunnitelma tohtoroitumisen jälkeisestäkin ajasta nousi mieleeni, muttei siitäkään nyt sen enempää. Sanotaan vain, että elämä hymyilee kun on mielekästä tekemistä, kokee kehittyvänsä, ja on kirkas ja selkeä tulevaisuudensuunnitelma, päämäärä.

Väitöskirjatyön lisäksi elämääni on viime vuosina värittänyt järjestötoiminta. Vasemmistonuorista eläköidyn vuoden 2009 lopulla. Käytännössä kesän jälkeen mihinkään virallisempaan, kokouksiin tai muihin, en enää ota osaa (jos ei esimerkiksi pyydetä alustamaan jollekin kurssille). Yritän jo nyt ottaa henkistä etäisyyttä toistaen itselleni, ettei minulla tarvitse olla jokaista asiaa kommenttia tai kantaa huolta.

Kuten olen muistaakseni sanonut, puolueestakin ajattelin ottaa pariksi vuodeksi hieman etäisyyttä. Mutta muutama viikko sitten Tampereelle perustetun uuden puolueosaston, Mansen punavihreät, toimintaan tulen ottamaan osaa. Sen tarkoitus olisi vähän niin kuin koota yhteen vanupalleroita, jotka ovat myös puolueen jäseniä, ja entisiä vanupalleroita ja muita mukavia ihmisiä tekemään hieman erilaista politiikkaa Tampereella ja uudistaa puolueen sisäistä organisaatiota ja toimintakulttuuria. Itse ehdotin osastolle nimeä Tammerfors grönavänster, mutta käy tuokin.

Kolmanneksi yritän ottaa selvää yliopistouudistuksesta ja -politiikasta. Olenhan ensivuoden jälleen yliopiston henkilökuntaan kuuluva ja Tampereen yliopiston tieteentekijöiden liiton viihdytysvastaava. Saa nähdä minkälaista viihdykettä keksin, yhtä ja toista on ollut mielessä.

Muuta harrastukset menevä siinä sivussa: valokuvaus, piirtäminen (kyllä, moneen vuoteen olen harjoittanut taiteellista lahjakkuuttani tälläkin alalla), tähtitieteen ja kosmologian seuraaminen, ruoanlaitto, musiikin ja radion kuuntelu. Yhdessä vaiheessa harkitsin akvaarion hankkimista, mutta ainakin toistaiseksi luovuin ideasta alkaa harjoittaa tätä vanhaa kiinalaista tapaa. Akvaario kun olisi loistava sisustuselementti ja kalat oivaa seuraa, mutta kun meitsille kasvienkin hengissä pitäminen on välillä turhan haasteellista…

Saa nähdä kuinka sosiaaliset suhteeni kehittyvät jätettyäni Vasemmistonuoret. Vanupallerot kun ovat enemmän tai vähemmän muodostaneet elämäni keskeisen sosiaalisen verkoston viime vuosina. Toisaalta aikaisemmin en ole ollut yhtä sosiaalinen. Introverttinä olenkin ollut välillä aivan uuvuksissa juostessani tapaamisesta toiseen ja vielä yrittäessäni pitää yhteyttä vanhoihin opiskelutovereihin. Ehkä on hyvä, että aktiivien ystävyyssuhteiden määrä hieman laskisi, erakoituisin ja kykenisin ottamaan väitöskirjan kanssa loppukirin. Moneen vanupalleroon tullen kuitenkin pitämään yhteyttä varmasti vuosien jälkeenkin ”passiivisesti” yhteyttä.