Rakas päiväkirja, kun viimeisen viikon aikana on seurannut uutisia tai lukenut lehtiä, olen tullut yleensä surulliseksi. Melkein pitäisi olla seuraamatta uutisvirtaa.

Tampereella Vasemmistoliiton uusi valtuustoryhmä natisee liitoksistaan. Alun perin sovittiin yhteistyöneuvotteluista XL-ryhmän, eli Kokoomuksen, Vihreiden, Kepun, Kristillisten ja RKP:n, kanssa, mutta myöhemmin neuvottelut ajautuivat karille kun kuulemma Kokoomus kiristi ehtoja, Vasemmistoliitto ei kyennyt vaikuttamaan tarpeeksi poliittiseen ohjelmaan. Sen jälkeen Vasemmistoliitto päätti yhteistyöstä SDP:n kanssa ja tänään äänestetään siitä, otetaanko mukaan myös Perussuomalaiset. Nyt apulaispormestarin työt jättävä Sirkka-Liisa Virtanen on ilmoittanut harkitsevansa eroa ryhmästä, jos Vasemmistoliitto alkaa tehdä yhteystyötä Perussuomalaisten kanssa. Allekirjoittanut tukee tässä tapauksessa Virtasta. Vaikka kannatin vielä vähän aikaa sitten XL-ryhmän kanssa yhteystyötä, ymmärrän, että millä hinnalla tahansa ei kyseiseen ryhmään kannata mennä. Julkinen keskustelu XL-ryhmään menosta oli kuitenkin hyvä muistutus demareille ja porvarilehdistölle siitä, että Vasemmistoliitto ei ole mikään SDP:n apupuolue. Toisaalta kuvaavaa on, että demariyhteistyön hylkääminen tuntui olevan kovin paikka nimenomaan Vasemmistoliiton vasemmistosiivelle, niille joiden pitäisi olla kaikista kauimpana demareista – vai ovatko sittenkään?

Menneellä viikolla Kokoomusnuoret julkaisivat kannanoton siitä, että ministeri Astrid Thorsin on erottava valtioneuvostosta. Ei suinkaan sen takia, että hän toi nuuskaa ystävilleen Ruotsista, vaan hänen käsityksenä maahanmuutosta poikkeaa kuulemma liian paljon tavallisten- eli perussuomalaisten käsityksistä. On jotenkin huvittavaa ja surullista kun Kokoomusnuorista on tullut sellaisia pelkureita ja raukkoja, että flirttailevat perussuomaisten kylkeen tarrautuneiden kanssa. Vielä vähän aikaa sitten kun kuvittelin Kokoomusnuorten kykenevän itsenäiseen politiikkaan, eli osoittamaan niin sanottua johtajuutta kuten EVA:n johtaja Risto E. J. Penttilä asian ilmaisisi, olemaan välittämättä populismista (samalla tavoin Nato-kysymyksessä), mutta ei.

Entinen opetusministeri Sari Sarkomaa selittää sunnuntain Helsingin Sanomissa kuinka hän halusi eroamalla valtioneuvostosta olla esimerkki myös miehille siitä, että perheen voi laittaa uran edelle. Häntä kun oli arvosteltu siitä, että nimenomaan hän naisena luopui – ainakin väliaikaisesti – urasta ja miehen puolikas porskuttaa eteenpäin vakuutusyhtiö Pohjolan pikkupomona. Samalla on kysytty miksi nyt perhesyistä tuli eroon pakottava tekijä kun keskustelu korkeakoulu-uudistuksesta yliopistolakeineen käy kiivaana? Valtiovarainministeriön kokoomuslaisten virkamiesten – niiden jotka ”korkeakoulu niin sanotun uudistuksen” keksivät – ja yliopiston henkilökunnan ristituleen jouduttua Sarkomaa osoitti kokoomuslaisuutensa samalla tavoin kuin yllä mainitussa tapauksessa kokoomusnuoret: näennäisen vapaamieliselle kokoomuslaisille pakopaikan tuovat edelleen koti, uskonto ja isänmaa näiden ahdasmielisimmässä ja vainoharhaisimmassa muodossa.