Rakas päiväkirja, toissayönä näin pitkästä aikaa unta väitöskirjastani: yksityiskohtia en muista, mutta unessa kaikki loksahtivat paikoilleen. Näin oli tapahtunut myös edellisenä iltana. Puoli tuntia sen jälkeen kun olin tuskaillut, ettei tästä tule nyt mitään, kykenin hahmottamaan väitöskirjani ensimmäisen osan kokonaisuuden ja sen kysymyksenasettelukin selvisi minulle. Satuin nimittäin vilkaisemaan Louis Althusser esseetä Amiensin teesit. Ensimmäisen kerran luin sitä jo seitsemän vuotta sitten, ja päiväkirjaankin kirjoittaessani luokkataistelusta teorian alueella, on se vaikuttanut aina taustalla. Mutta vasta nyt tajusin sen merkityksen koko väitöskirjalleni ja varsinkin sen ensimmäiselle osalle: seuratessani sitä kykenen luomaan kompaktin esittelyn althusserilaisesta politiikkakäsityksestä, eksplikoimaan metodini.

Althusser kirjoittaa, että hän on soveltanut teoreettista kierto- ja väistöliikkeiden menetelmää filosofian ymmärtämisessä. Tämä tarkoittaa, että ”filosofia on olemassa vain sen aseman kautta, joka sillä maailmassa on, ja tuo asema on sillä vain, mikäli se sen itselleen valloittaa, tuossa jo ennestään täydessä maailmassa”. Filosofia voi kulkea vain olemassa olevien teoreettisten kantojen kautta luoden omaa erityisyyttään. Althusserin mukaan Marxin filosofia on esimerkki tästä ja hän katsookin seuranneensa Marxin esimerkkiä, joka määritteli oman filosofiansa Hegelin avulla, yrittäessään Spinozan avulla ymmärtää sitä, miksi Marxin oli kuljettava Hegelin kautta. Althusserilainen metodi kyseenalaistaa perustavanlaatuisella tavalla filosofian ja politiikan välisen suhteen.

Tästä käsityksestä, jonka mukaan filosofia on taistelua ja viime kädessä luokkataistelua teorian alueella, seuraa kuitenkin mitä ilmeisimmin, että perinteinen suhde filosofian ja politiikan välillä muuttuu perin pohjin. Ajattelin ensinnäkin, että politiikka tai poliittista teoriaa oli mahdollista pitää filosofiana sanan vahvassa mielessä silloinkin kun siinä – kuten Machiavellilla – ei puhuta juuri mitään filosofista, ja että filosofiaa toisaalta, silloinkin, kun siinä lähes tyystin vaietaan politiikasta, kuten Descartesilla, voidaan pitää politiikkana sanan vahvassa merkityksessä. (Althusser 1984, 146.)

Eli väitöskirjani perustuu althusserilaiselle metodin soveltamiselle sikäli, että ymmärrän poststrukturalistisessa feministisessä teoriassa käydyn teoreettisen keskustelun, jollen nyt marxilaisena luokkataisteluna, niin taisteluna teorian alueella (esimerkiksi siitä kuinka sukupuoliero käsitteellistetään tai mitä merkitys sille annetaan poliittisen ontologian tasolla). Sen lisäksi samalla tavoin kuin Althusser tulkitsee Marxia, yritän ymmärtää ”taistelua feministisen teorian alueella” Spinozan avulla. Jotta homma ei menisi liian yksinkertaiseksi, samassa yhteydessä tulen käsittelemään myös sitä, kuinka feminismin teoriassa on suhtauduttu Althusseriin. Se on väitöskirjani ensimmäisen osan keskeinen kysymys, mutta palaan siihen myös kahdessa jälkimmäisessä osassa.

Niin, mainittakoon lopuksi, että tänään sain kirjeen yliopistolta: allekirjoittaneelle on myönnetty apuraha vuodeksi. Yliopiston apurahat eivät ole euromääräisesti suuria, mutta myönnetty apuraha tulee tarpeeseen: se antaa tunnustusta tutkimustyölle ja luottamista siihen, että saan vielä joskus väitöskirjani valmiiksi. Ensi vuoden budjettisuunnitelmiin se ei vaikuttane. Lähinnä kykenen pitämään nykyisen vaatimattoman elintasoni. Ehkä nyt on vihdoin ja viimein varaa hankkia kannettava tietokone ja lähteä ensitalvena halvalle ulkomaanmatkalle pakoon tätä pimeyttä. Täytynee katsoa kannattaisiko apurahaa alkaa nostamaan vasta kesästä lähtien ja ottaa selvää, että olenko oikeutettu sen jälkeen ansiosidonnaiseen. En nimittäin luottaisi siihen, että tämän onnenpotkun jälkeen enää saisin apurahaa väitöskirjan kirjoittamiseen. Seuraavien vuosien tulo- ja menoarviot on tehtävä huolellisesti.

Advertisements