Rakas päiväkirja, muun lukemiston ohessa olen lukenut teosta nimeltä Taivaallista seksiä: kristinusko ja seksuaalisuus. Kyseessä on artikkelikokoelma, johon ovat kirjoittaneet useampi keskeinen suomalainen teologi ja uskontotieteilijä. Takakansitekstin mukaan teos käy läpi kristillisten kirkkojen ja yhteiskunnan pitkää historiaa uudesta ja yllättävästä näkökulmasta. En oikein tiedä onko loppupeleissä kirjan perusvireessä mitään uutta ja yllättävää. Teos on jaettu ajallisesti neljään osaan, Vanhaan testamenttiin ja myöhäisantiikkiin, monimuotoiseen keskiaikaan, reformaatioon ja nykyaikaan tai Toisen maailmansodan jälkeisiin keskusteluihin ja virtauksiin koskien kirkon ja seksuaalisuuden suhdetta.

Artikkelikokoelma vahvisti käsitystäni siitä, että kristikunnalle seksuaalisuus ei sinänsä ole ongelma, vaan moraalinen dilemma on seksuaalisuuden rajaaminen. Kristinusko ei ole seksuaalikielteinen uskonto, vaan seksuaalisuus on enemmänkin ylikorostuneessa asemassa siinä. Se saattaa olla myös syy siihen, miksi kristinusko on maailman laajimmille levinnyt uskonto: kristityt sikiävät kuin kanit. Sen sijaan kirkon ongelmana ovat olleet ihmiset, joille seksuaalisuus on jotain muutakin kuin pyrkimystä lisääntymiseen tai eivät ole olleet seksistä kiinnostuneita ollenkaan.

Käsitys kristinuskon seksuaalikielteisyydestä lienee seurausta Aurelius Augustinukselta ja katolisen kirkon pappien ja munkkien selibaattivaatimuksesta. Kuvaavaa kuitenkin on, että kyseinen vaatimus esitettiin ensimmäisen kerran vastan vuonna 1139 kun Roomassa pidetyn Toinen laternaalikokous antoi päätöksen ylempien pappien ja luostariväen naimattomuudesta. Läpi keskiajan sitä katsottiin läpisormien ja paikoittain vielä nykyäänkin. Ortodoksisessa kirkossa papit saavat olla avioliitossa, jos ovat avioituneet ennen pappisvihkimystä (minkä muuten voi ottaa aikaisintaan 30-vuotiaana). Piispojen pitää olla naimattomia tai leskiä.

Luther vastusti selibaattivaatimusta. Päinvastoin, hänen mukaansa ihminen on epätäydellinen jos hän ei ole avioliitossa. Mielestäni tätä Lutherin näkemystä ei pidä aliarvioida. Vaikka Luther oli tunnetusti antisemiitti, tässä hänen näkemyksenä on yhteneväinen Vanhan testamentin juutalaisuuden kanssa, jossa käytännössä mies pääsi rabiksi vain jos hän oli avioitunut. Luterilaisuudessa vallitsee siis ahdasmielinen ihmiskäsitys, joka valitettavasti ilmenee monintavoin vielä tänäkin päivänä esimerkiksi sukulaistätien tiedustellessa kuka kenenkin kanssa seukkaa, ja jos ei kenenkään niin sitä ihmetellään. Noin kuukausi sitten Arja Mäkinen väitteli Tampereen yliopistossa aiheenaan naiset, jotka ovat valinneet yksinasumisen ja minkälaisia ennakkoluuloja he kohtaavat. Mäkinen osallistui muuten aikoinaan samaan naistutkimuksen perusopintojen seminaariin kuin allekirjoittanut.

Väitän edellä mainittujen kirkkojen opetuksien olevan jyrkästi ristiriidassa sen kanssa, mitä Jeesus opetti, Matteuksen mukaan:

On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon. (Matt. 19:12.)

Kuten artikkelissaan Ismo Dunderberg huomauttaa, alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä käytetään kohdassa ”ovat ottaneet osakseen naimattomuuden” käytetään eunukkia tarkoittavaa sanaa. Käännöksen pitäisi kuulua ”…ja on eunukkeja, jotka ovat kuohinneet itsensä taivasten valtakunnan vuoksi”. Kuvaavaa kuitenkin on, että muutamaa varhaiskristillistä askeettia lukuun ottamatta kirkko on halunnut ymmärtää tämän kohdan vaihteeksi metaforaksi (samalla tavalla kuin Jeesuksen pasifismin), ei konkreettiseksi käskyksi tai kehotukseksi. Joka tapauksessa, Jeesus oli tässä kohtaa hyvin poikkeuksellinen ajateltuna tuon ajan juutalaisuutta (mikä muuten ei ole aivan sama asia kuin Toisen temppelin hävittämisen jälkeen syntynyt rabbiininen juutalaisuus) tai itäisen Välimeren kulttuureja, vaikka hänen kehotuksensa kastraatiosta olisi tulkittu vain symboliseksi: Jeesus kehotti luopumaan perheinstituutiosta – siitä mitä tämän päivän luterilainen kirkko pitää perustanaan.