Rakas päiväkirja, päivällä keskeytin kirjoitustyön mennäkseni Kulttuurikahvila Herttaan pannukahville vanhan kaverin kanssa. Tapaamme nykyään valitettavan harvoin, vaikka asumme melkein naapureissa. Oli korkea aika vaihtaa kuulumiset. Illalla kutsuin vanhat tutut Mari-Helmin ja Hannan glögille. Hanna kuului Hämeen vasemmistonuorten hallitukseen parin vuoden ajan ja toimi Riihimäen Vasemmistonuorten paikallisosaston puheenjohtajana kunnes muutti Helsinkiin opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta yliopistoon. Hän oli tullut Mari-Helmin vieraaksi Tampereelle.

Metsästäjän viinalla terästetty glögi lämmitti, kuuntelimme Pekka Pohjolan 1990-luvun aluntuotantoa, levyä Changing Waters. Se on ainoa Pohjolan varsinainen studiolevy, jota ei kokoelmistani löydy, olin lainannut sen Metson musiikkiosastolta toistamiseen. Ensimmäisellä kuuntelukerralla koin sen liian sinfoniseksi, nykyään sekin toimii.

Ennen kuin lähdin saattamaan Mari-Helmiä ja Hannaa Kalevan kirkon bussipysäkille, katsoin uutiset: Pekka Pohjola on kuollut. Kävellessäni loskassa takaisin kotiin, mietin mitä kirjoittaisin Pohjolasta. Koska kuuntelin häntä ensimmäisen kerran? Viimeisen puolentoista vuoden aikana puolet musiikista mitä olen kuunnellut, on ollut Pohjolan tuotantoa. Hänen avullaan löysin Suomi-progen uudelleen, olen alkanut ymmärtää jazzia – oikeasti kuuntelemaan musiikkia (ja arvostamaan Genelecin kaiuttimieni hyvää äänentoistoa).

Ensimmäisen kerran kuuntelin Pohjolaa aivan 1990-luvun lopulla. Lainasin hänen 1970-luvun puolivälin tuotantoonsa kuuluvan levyn Harakka bialoipokku Hyvinkään kaupunginkirjaston musiikkiosastolla. Se teki vaikutuksen, mutta silti se jäi siihen sillä kertaa. Puolitoista vuotta sitten sama levy osui käteeni Tampereen Anttilan levyosastolla. Ostin sen, ja vähitellen olen tutustunut koko Pohjolan tuotantoon. Nyt omasta levykokoelmastani löytyy kaksikolmasosaa Pohjolan levyistä, täytynee loputkin levyt ajanmittaan hankkia kokoelmiini.

Harakka bialoipokkun lisäksi parhaimpana Pohjolan levynä pidän vuonna 2001 julkaistua albumia Views. Se on uskomaton kokonaisuus ja kuuntelukokemus. Olen ajatellut jo aikaisemmin sitä eräänlaisena kaaren huipentumana tarkoittaen, että siitä löytyy elementtejä kaikilta Pohjolan kolmen aikaisemman vuosikymmenen tuotannosta, progressiiviselta 1970-luvulta, elektroniselta 1980-luvulta ja sinfoniselta 1990-luvulta, ollen kuitenkin jotain enemmän kuin osiensa summa. Valitettavasti kyseinen levy jäi Pohjolan viimeiseksi.

Advertisements