Rakas päiväkirja, edellinen meni palautuessa Euroopan sosiaalifoorumista ja väsätessä apurahahakemuksia. Tällä viikolla olen kirjoittanut väitöskirjaa eteenpäin. Kerron sen etenemisestä tarkemmin erillisessä merkinnässä joku toinen päivä. Eilen olin yhteiskuntatieteiden maisteri Anna Kontulan väitöstilaisuudessa. Hänen suomalaista ”keskiluokkaista” seksityötä käsittelevä väitöskirja arvioitiin hyväksi (muttei kuitenkaan erinomaiseksi). Kontulan esityksen vahvuutena oli laaja haastatteluaineisto ja aikaisemmin Suomessa tutkimaton aihe. Väitöskirjan heikkoudeksi mainittiin metodologiassa ilmenneet puutteet ja se, ettei Kontula yhteenvedossa ollut halukas tekemään mitään yleistyksiä; kyennyt luomaan uusia käsitteitä ilmiön tarkasteluun.

Eilisen järkyttävä ykkösuutinen oli kuitenkin Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen erottaminen tehtävästään ennen kuin hän edes oli aloittanut työtään. Ollessani viisi vuotta sitten Puolustusministeriön tiedotusyksikössä korkeaharjoittelijana selasin Lapin Kansaa. Jo silloin kiinnitin huomiota siihen, että kyseinen lehti oli haukkuessaan luonnonsuojelijoita, poromiehiä ja saamelaisia vähintään yhtä vanhoillinen ja Kokoomukseen päin kallellaan kuin niin ikään sitoutumattomaksi julistautunut Aamulehti. Siksi ihmettelinkin kun kuulin Korhosen valinnasta Lapin Kansan päätoimittajaksi. Hän kun on oikeasti pätevä toimittaja ja hänellä on ollut raikkaita näkemyksiä ja avauksia Journalisti-lehden päätoimittajana.

Nyt väitellään siitä oliko erottamisen Korhosen syynä hänen seksuaalinen suuntautuminen vai se, että hänen puolisonsa on Vasemmistoliiton ehdokkaana kunnallisvaaleissa Vantalla. Tietenkin kummatkin ovat halveksittavia syitä erottamiselle. Lapissa kun Keskusta ja Kokoomus ovat joutuneet ahtaalle koska eivät laittaneet tikkua ristiin vaikkapa Kemijärven sellutehtaan puolustamiseksi. Jos tässä tilanteessa Lapin laajalevikkisin sanomalehtikin joutuisi oikean kovanluokan media-alan ammattilaisen johtamaksi, eikä enää automaattisesti puolustaisi Kokoomuksen ja Keskustan intressejä, niin mitä siitäkään enää tulisi! On selvää, että jos Korhonen olisi parisuhteessa keskustalaisen miehen kanssa, häntä ei olisi erotettu. Voimme vain kuvitella, kuinka kaikki kävi. Lapin lestadiolaiset yrittäjät hakivat tietoja Korhosesta, ottivat yhteyttä Alma-mediaan, painostivat yhtiötä erottamaan Korhosen uhkaamalla lopettaa mainostamisen Lapin Kansassa ja Alma-media tämän jälkeen yritti ostaa Korhosen hiljaiseksi, mutta epäonnistui. Kuten eräskin irvileuka jo väänsi, Alma-media oli ymmärtänyt väärin asemansa: ”Toimeksiannossa oli annettu ohjeeksi etsiä Lapin Kansan päätoimittajaksi lestadiolainen, ei lesbo stadilainen.”

Kaikkia lappilaisia ei kuitenkaan pidä tapahtuneesta syyllistää. Vaikka Lapin henkinen ilmapiiri Keskusta-puoluetta kannattavine ja homovihamielisine lestadiolaisineen on ahdistava, asuu Lapissa myös aidosti edistyksellisiä ihmisiä. Lapin Kansan toimittajat ovat antaneet tukensa Korhoselle, lehden tilauksia on protestiksi peruttu ennätysmäärä ja netin keskustelupalstoilla Korhoselle on satanut myötätuntoa (jopa yleensä idiootteja magneetin lailla vetävällä Helsingin Sanomien keskustelufoorumilla Korhosta on tuettu voimakkaasti).

Advertisements