Rakas päiväkirja, viikonlopun vietin Pohjois-Pohjanmaalla äidinpuoleisen suvun vanhalla
tilalla, joka on viimeiset 20 vuotta toiminut lähinnä kesänviettopaikkana. Aikaisemmin kävin siellä vuosittain, joskus kahdestikin, viime vuosina kuitenkin joka toinen vuosi. Nyt harkitsin lähtisinkö  ollenkaan, mutta sain motivoitua itseni sillä syyllä, että kyseessä lienee viimeinen kerta kyseisessä  paikassa: talo on huonossa kunnossa ja minulla itselläni ei ole mitään tunnesiteitä sitä kohtaan, lähinnä päinvastoin. Minulla on aina ollut kiire sieltä pois.

Vaikka kuinka yritän ymmärtää pohjalaisuutta, mielestäni Pohjois-Pohjanmaa on surullista seutua, jonka synkkyydestä ei saa edes goottiromantiikkaa: savisia peltoja, soisia kitukasvuisia metsiä, hyttysiä, ahdasmielisiä lestadiolaisia, korkeat itsemurhaluvut ja alkoholinkulutus – Keskusta-puolueen monopoli kunnallispolitiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tästä kaikesta huolimatta, on myönnettävä — niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin – , että ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä sain rauhoituttua, mietittyä väitöskirjaa, ystävyyssuhteita, syksyn aikatauluja sekä kunnallisvaaleja vihtoessa itseäni pienessä puulämmitteisessä saunassa – siihen asti kunnes aloin kaipaamaan ystäviäni ja sosiaalista elämää.

Ensi viikonloppuna Kotkan meripäivät…

Advertisements