Rakas päiväkirja, heti seuraavana iltana kirjoitettuani edellisen päätin lopettaa synkistelyn ja odottaa Rakkauden kesää ’08. Valmistautuminen siihen on syytä aloittaa hyvissä ajoin: kävin tänään moneen vuoteen ensimmäistä kertaa aamulenkillä (siis oikein juoksin). Sitten olen päättänyt syödä kaksi lämmintä ateriaa päivittäin (välipalojen lisäksi). Jos energiaa tarvitse näiden jälkeen lisää, niin juon mieluummin hartsportia kofeiinitabletin kera kuin tuhlaan rahojani kalliisiin energiajuomiin.

Nykyajan tekniikka kuten Internet mahdollistaa kaikennäköistä, mutta silti en voi olla mainitsematta sitä kun täytin vajaa viikko sitten vuosia, niin sain eri medioiden kautta lähes kolmeltakymmeneltä ihmiseltä onnentoivotuksen. Vielä jotain vuosia sitten hyvä jos tunsin edes jotenkin niin montaa ihmistä. Siksi on sitäkin kummallisempaa, että synkistelin parin viikon ajan juuri silloin kun kaikki on kerrankin kunnossa. Ja ihmiseen, joka ”käynnisti” tämän synkistelyn, olen niin ikään ollut yhteydessä lähes päivittäin – ja olemme niin hyviä ystäviä!

Ensi kesänä haluan viettää vähintään yhtä ihanan kesän kuin viime vuonna. Olla avoin uusille ihmisille ja asioille. Olen jo lupautunut lähtemään Ilosaarirokkiin heinäkuussa ja Nuorisoliittolaisleirille kesäkuussa. Tampereella tunnen nykyään niin paljon eri ikäisiä ihmisiä, että saan aina seuraa terassille jos vain haluan. Taloudellisiakaan ongelmia ei ole (vaikka en saisi nyt keväällä apurahaa), paitsi jos alan taksilla ympäri kaupunkia ajelemaan. Ja kun pidän kunnosta huolta, jaksan iltaisin istua terassilla tai puistossa ja päivisin tehdä töitä, kirjoittaa väitöskirjaa eteenpäin. Tätä tarkoitan siis Rakkauden kesällä ’08.

Baruch Spinozan Etiikassa lyhyesti ja ytimekkäästi esittelemä määritelmä rakkaudesta tavoittaa hyvin kyseisen affektin paradoksaalisen luonteen.

Rakkaus on iloa, johon liittyy jokin ulkoinen syy (E 3 Affektien määritelmät IV).

Spinozan mukaan rakkauteen kuuluu elimellisenä osana kaipaus eli kohteen tavoittelu, pyrkimys. Mutta jos lupaus lunastetaan, rakkaus sammuu. Toisin sanoen, rakkauden kohteen pitäisi lisätä jatkuvasti rakastavan ihmisen elinvoimaa, jotta rakkaus voisi ylipäätään olla iloa. Ongelma tässä on se, että mitä suuremmaksi ihmisen elinvoima tulee rakkauden ansiosta, sitä kiihkeämmin ihminen kiintyy rakkautensa kohteeseen ja de facto sitä passiivisemmaksi hän tulee, ja Spinozalle elämänilo on pyrkimystä aktiivisuuteen, sisäsyntyisen conatuksen toteuttamista, ei passiivisuutta. Näin rakkauden riippuvuutena voi ymmärtää myös negatiivisena, surun, tunteena.

Samasta syystä Spinozan mukaan Jumala ei voi rakastaa tai vihata ketään: koska rakkaus on elämänhalun kasvua, vain epätäydellinen ihminen – Spinozalle Jumala on täydellinen – pystyy rakastamaan ja iloitsemaan rakkaudestaan.

Mainokset