Rakas päiväkirja, pitäisiköhän alkaa demariksi? Olen nimittäin antanut ymmärtää itselleni, että olen oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan nykyisen työsuhteeni päätyttyä toukokuussa. Aikaisemmin kuvittelin, että kuukaudet eivät riitä tai jatko-opiskelijana en voisi ilmoittautua työttömäksi. Apurahalla olevat tutkijat kun eivät voi apurahakauden päätyttyä ilmoittautua työmarkkinoiden käytettäväksi niin kauan kun he ovat kirjoilla yliopistossa: jatko-opiskelu poliittisista syistä 1990-luvulla alettiin laskea päätoimiseksi itsensä työllistämiseksi, yrittämiseksi, vaikka kaikki opintotukikuukaudet olisi käytetty eikä hipaisisikaan väitöskirjaan tai suorittaisi opintoja ja olisi valmis ottamaan mitä tahansa työtä vastaan. Mutta nyt kun olen ollut työsuhteessa yliopistoon, on kuulemma mahdollista yrittää osoittaa olevansa aivan aikuisten oikeasti työmarkkinoiden käytettävissä ja saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Kevään eduskuntavaalien television vaalikeskusteluissa sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Eero Heinäluoma esitti usein repliikin kun Vihreiden ajama ajatus perustulosta nostettiin esille, että hän on luterilaisen työmoraalin kannalla eikä kannata mitään ”ilmaisia” perustuloja tai kansalaispalkkaa. Kyseessä oli varmasti peilin edessä useaan otteeseen harjoiteltu puheenvuoro, ihan demari, ja populistisuudessa se halveksi kansajoukkoja. Se oli esimerkki, Erkki Tuomiojan kielellä, kognitiivisesta dissonanssista, jonka avulla sosiaalidemokraatit ansaitusti hävisivät vaalit. Sillä kaikki tietävät sen, että sosiaalidemokraattien ajatus ansiosidonnaisesta työttömyysturvavasta on se, mikä nakertaa luterilaista työmoraalia (ottamatta nyt kantaa siihen onko luterilainen työmoraali sinänsä hyvä vai huono asia; mitä hyviä ja mitä huonoja puolia siinä on), ei mitkään kansalaispalkat.

Jos siis saan kesällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa, on se noin 2/3 nykyisestä palkastani, sillä tulee erinomaisesti toimeen. Pienimmät apurahat ovat summaltaan vain hieman suurempia. Kaiken lisäksi useimmat apurahat ovat lyhytkestoisia ja niiden päättymisen jälkeen ollaan yllä kuvaamassani tilanteessa. Toisin sanoen on niillä rajoilla kannattaako minun edes hakea uutta apurahaa vai istua kuppilassa kaljalla ihan demarina niin kauan kun ansiosidonnainen työttömyysturva juoksee tililleni ja alkaa miettimään väitöskirjan loppuun kirjoittamista vasta syksyllä 2010. Se siitä luterilaisesta työmoraalista.

Mutta älä pelästy Rakas päiväkirja, en ala isomahaiseksi demariksi; haluan taistella sisäistä demariani vastaan: ihanteeni on edelleen aktiivinen kansalainen. Sen lisäksi, että lähetän piakkoin jälleen useamman apurahahakemuksen – apurahojen tarkoitus ei ole ainoastaan rahoittaa opintoja ja elämää vaan myönnetyt apurahat ovat myös tunnustus työn edistymisestä ja näyttävät hyvältä CV:ssä – , olen lupautunut toimimaan avustajana tarvittaessa parillekin kulttuuri- ja mielipidelehdelle. Alun perin kun kuvittelin kesällä työsuhteen päättymisen jälkeen olevani taloudellisesti pidemmänpäälle tiukoilla, jos siis en saa apurahaa, ja tätä varten olin ilmoittautunut olevani valmis kirjoittaman juttuja muutamaan lehteen. Paljonhan tällaisin pikkulehtiin kirjoitetuista jutuistahan ei saa palkkiota, mutta opintotuella elävälle muutamankin kympin palkkiot ovat merkittävä tulonlisä. Sen lisäksi juttujen kirjoittaminen opettaa sekä kirjoittamisen taitoa yleensä että auttavat käsitteellistämään myös omia ajatuksia. Kirjoittaminen on myös aina poliittinen teko: kulttuuri- ja mielipidelehdet ovat sananmukaisesti kulttuuri- ja mielipidelehtiä.

Mainokset