Rakas päiväkirja, olen viettänyt kohta viikon melko askeettista elämää: kirjoittanut seminaaripaperia, jota olisi tarkoitus esitellä kuun lopulla, joko kotona tai yliopiston työhuoneella, ja silloin kun kirjoittaminen ei ole maistunut, olen lukenut Mikko Lahtisen teosta Snellmanin Suomi ja/tai kuunnellut Pekka Pohjolan fuusiojatsia sekä Klaus Schulzen kokeellista elektronista musiikkia. Tampereen kaupunginkirjaston musiikkiosastolta tekemällä löydöillä Genelecin kaiuttimeni pääsevät oikeuksiinsa – tai paremminkin musiikki pääsee kyseisellä äänentoistojärjestelmällä oikeuksiinsa.

Lahtisen reilun vuoden takainen teos Snellmanin Suomi on tuttua ja taattua Lahtista. Mikko Lahtinen on vanha tuttu: osallistuin perustutkinto-opiskelijana useammalle hänen pitämälleen luentosarjalle ja seminaariin, hän oli graduni toinen tarkastaja ja edelleen olen pyytänyt häneltä suosituskirjeitä lähettämiini apurajahakemuksiin. Hänen Niccolò Machiavellia ja Louis Althusseria käsitellyt valtio-opin väitöskirjansa on vaikuttanut omaan intellektuaaliseen kehitykseeni huomattavasti. Lahtinen hoitaa nykyään laitoksemme yhtä kolmesta valtio-opin professuurista määräaikaisena professorina.

Teoksen johdannossa Lahtinen huomauttaa, että Snellmanin Suomi ei ole elämänkerta tai historiantutkimus kapeassa erityistieteellisessä merkityksessä. Sen sijaan teos on pyrkimys tulkita Johan Vilhelm Snellmania gramscilaisena – Lahtinen teki aikoinaan gradunsa sekä lisensiaatintyönsä Antonio Gramscista, tuosta 1900-luvun alun Italian kommunistisen puolueen teoreetikosta, joka marxilaisista filosofeista lienee edelleen ajankohtaisin – 1800-luvun nousevan porvariston orgaanisena intellektuellina. Tässä tehtävänasettelussa Lahtinen onnistuu erinomaisesti. Kirja on kuin johdanto Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -romaaniin; Snellmanin Suomi päättyy siihen mistä Pohjantähti alkaa, pari vuosikymmentä suurten nälkävuosien jälkeen, kysymykseen kuinka maaseudun murroksesta seurannut tilattoman väestön kasvu johti ensin työväenluokan syntyyn ja myöhemmin sen sekä kaupunkiporvariston että maaseudun tilallisten väliseen vastakkainasetteluun luoden perustan kansalaissodalle. Snellman omalla tavallaan yritti sovitella tätä ristiriitaa kirjoituksissaan rakentaen keskiluokan hegemoniaa (kuten Lahtinen sitä gramscilaisittain kutsuu). Teos herättää ajatuksia myös tämän päivän luokkadynamiikasta, kuinka väestölliset sekä taloudellistekniset muutokset vaikuttavat vaikkapa ammattiryhmien asemaan yhteiskunnassa. Viimeisessä luvussa Lahtinen palaa väitöskirjansa kysymyksenasetteluun: miten ylittää hegeliläinen ekspressiivinen totaliteetti. Valtio-opin väitöskirjassaan Lahtinen pyrki vastaamaan tähän kysymykseen Althuisserin Machiavelli-luennalla, nyt hän kirjoittaa Snellmanin suhteesta tähän hegeliläisen historianfilosofian tulkinnan perusongelmaan.

Huomenna on Tampereen tieteentekijöiden liiton uuden hallituksen järjestäytymiskokous. Keskustorilla on toripäivä, mikä tarkoittaa sitä, että siellä on myös Vasemmistoliiton teltta ja menen vihdoin ja viimein ottamaan siitä pari valokuvaa (kuten olen joskus mennyt lupaamaan). Näiden jälkeen palaan seminaaripaperin pariin ja poliittisten utopioiden mahdollisuuteen 2000-luvulla. Niistä voisinkin kirjoittaa sinulle seuraavaksi.

Advertisements