Lontoo kutsuu marraskuussa

Rakas päiväkirja, viikonloppuna varasin lentoliput Englantiin marras- ja joulukuun vaihteeseen verrattain lyhyen miettimisajan jälkeen. Lontoossa järjestetään marraskuun viimeisenä viikonloppuna kuudes historiallisen materialismin konferenssin. Viikonloppuisessa lukupiirissämme useampi oli ottamassa osaa kyseiseen konferenssiin ja niinpä päätin minäkin lähteä luokkaretkelle – lentoliputkaan eivät montaa kymppiä maksaneet (kun lähtee ja saapuu keskiviikkona). Aikaisemmin olen välttänyt matkustamista Ryanairilla, mutta nyt houkutus kävi liian suureksi. Konferenssi kestää kolme päivää; vapaa-aikaa jää neljä päivää. Lukupiiriläiset ovat varaamassa itselleen hostels-majoitusta. Taidan itsekin päätyä sellaiseen, Lontoon hotellien hinnat ovat korkealla.

Konferenssin lisäksi luvassa on siis tutustumista sateiseen Lontooseen: kävelyretkiä kaduilla ja puistoissa, kirjakaupoissa kiertämistä, olutta ja pubiruokaa. Ehkäpä käyn British museumissa. En ole vielä tarkkaa suunnitelmaa tehnyt ja voi olla, etten tällä kertaa edes tee. Siitä on 14 vuotta kun olen käynyt Lontoossa (jos lentokoneen vaihtoja Heathrowin-lentokentällä ei lasketa). Olin tuolloin lukion ensimmäisellä luokalla.

Lontoo vaikuttaa ensisilmäyksellä sekavalta. Se on miljoonakaupunki, Englannin, Yhdistyneiden kuningaskuntien ja Brittiläisen kansainyhteisön pääkaupunki. Vähitellen sen rakenne hahmottuu. Kaupungin ytimen muodostaa Lontoon City: siitä itään on East End, vanha työläiskaupunginosa, ja länteen sijaitsee luonnollisesti West End hallintorakennuksineen ja parempien ihmisten asuimistoineen. Karttaa kun katsoo, löytää monia tuttuja paikannimiä Radio ylen 1:n lähettämästä Knalli ja sateenvarjo kuunnelmasta. Myös aikaisemmasta Lontoon matkasta muistuu mieleen. Hotellimme sijaitsi tuolloin Russell Squaren laidalla. Kuudes historiallisen materialismin konferenssi järjestetään lähellä sitä, tarkemmin Bloomsburyssa.

Olen kärsinyt antipatioista englantilaisia kohtaan viime vuosina. He ovat mielestäni joko yläluokkaisia elitistejä tai meluisia ja huonosti käyttäytyviä alaluokkaisia. Pahinta kuitenkin on se, että englantilaiset näyttävät hyväksyvän luokkayhteiskuntansa “äänestämällä väärin” milloin Margaret Thatcheria tai Tony Blairia. Kaiken lisäksi englantilaisilla on pokkaa arvostella muita maita milloin ihmisoikeusrikoksista tai vaikkapa rasismista, vaikka Englannin oma historia on täynnä ihmisoikeusrikkomuksia, rasismia ja kolonialismia, jotka eri muodoissa jatkuvat vielä tänäkin päivänä. Tästä kaikesta huolimatta olen ollut viime päivinä niin hyvällä tuulella (olen saanut kirjoitettua artikkelia eteenpäin), että ajattelin olla hilpeä myös marraskuisella matkalla.

 

Maakuntamatkailua, osa 1

Rakas päiväkirja, kuten kirjoitin viimeksi, heinäkuussa harrastan maakuntamatkailua Pohjois-Pirkanmaalla. Silloin harvoin kun kuuntelen Radio Suomen Pirkanmaan maakuntaradiota, ovat mieleeni jääneet sellaisten paikkakuntien nimet kuin Ylöjärvi, Ikaalinen, Parkano, Kihniö, Virrat, Ruovesi, Mänttä, Juupajoki, Orivesi. Nyt on aika mennä paikanpäälle katsomaan mitä näiden hassujen nimien takaa löytyy. Aikaa on varattu alustavasti kahdesta kolmeen vuorokautta heinäkuussa.

On yllättävän vaikeaa löytyy mitään kattavaa tietoa näistä kunnista. Kattavalla tiedolla en tarkoita kunnanjohtajan nimeä, pitäjän kirkon rakennusvuotta tai sitä, ketä niin sanottuja kuuluisuuksia paikkakunnalla on asunut tai asuu. Ne kertovat lähinnä sen surullisen tosiasian kuinka epätoivoisesti kuntien isät ja äidit yrittävät markkinoida jumalanhylkäämää, raskaasta muuttotappiosta kärsivää, kuntaansa asuinpaikkana tai matkailukohteena ilman mitään todellista sisältöä. Kattavimman esityksen eri kuntien matkailupalveluista löysin teoksesta Turisti: Suomen matkailuopas. Mutta siinäkin on kaksi vakavaa puutetta: se ei sisällä karttoja, eikä listaa ravintoloista ja majataloista. Minun on vaikea ymmärtää miksi Suomessa maaseudulla hävetään niin paljon ruokaperinteitä, jos suomalainen ruoka on olevinaan niin hyvää ja puhdasta. Vaikka kunnassa ei olisi yhtään ainoata nähtävyyttä, mutta siellä olisi hyvätasoinen majatalo jossa tarjoiltaisiin paikallisia herkkuja, olisi paikkakunnalla käynti kauempaakin palkitsevaa. Näyttäisi kuitenkin olevan niin, että jos Suomessa haluaa syödä hyvin, on se tehtävä Helsingissä, Turussa tai Tampereella, pysyttävä Keskusta-puolueen ja MTK:n tärvelemältä maaseudulta mahdollisimman kaukana.

Tämä siis sen lisäksi, että mielestäni suomalainen maaseutu on esteettisesti pääosin rumaa. Syynä ei ole pelkästään viime vuosikymmeninä harjoitettu alue- ja kaavoituspolitiikka, jolla kieltämättä on onnistuttu pilaamaan monen kirkonkylän vanha idyllinen keskusta, vaan jo 1700-luvulla suoritettu isojako, joka turmeli taajama-alueiden ulkopuolisen maaseudun.

Suurimman osan suomalaisten paikkakuntien “nähtävyyksistä” muodostaa maakuntamuseo ja 1800-luvulla rakennettu kirkko. Näin on myös Pohjois-Pirkanmaalla. Muutamia mainitsemisen arvoisia helmiä kuitenkin matkanvarrelta löytynee. Tarkoitus olisi siis kiertää Näsijärvi ja Tarjannevesi myötäpäivään. Ylöjärveltä löytyy Villa-Urpo taidekokoelmineen, Ikaalisista Seitsemisen luonnonpuisto, Hämeenkyröstä Frans Emil Sillanpään syntymä- ja lapsuudenkoti, Kyröskosken putoukset ja Mannamäen näkötorni sekä kasvisravintola Frantsilan kehäkukka. Sen sijaan Parkano, Virrat ja Kihniö voidaan sivuttaa kokonaan. Kuvaavaa on, että harvoja Virroista mainitsemisen arvoisia asioita on se, että kyseinen kunta on ainoa kunta Suomessa, jonka nimi on monikkomuotoinen, ja Kihniössä äänestettiin eniten perussuomalaisia viime eduskuntavaaleissa.

Vaikka tarkoitus olisi maakuntamatkailla nimenomaan Pohjois-Pirkanmaalla, pieni loikkaus Keski-Suomen puolelle sallittakoon näin rautateiden ja junien ystävälle: Haapamäeltä löytyy höyryveturipuisto, jota pyörittää juoksijalegenda Martti Vainio. (Tähän tekisi mieli kirjoittaa jotain Kari-Pekka Kyröstä, Marjo Matikaisesta, dopingin käytöstä kestävyysurheilussa, näiden kaikkien kytköksistä liike-elämään, kansallisuusaatteeseen, politiikkaan, ennen kaikkea Kokoomukseen, sekä verrata tätä vyyhtiä Keskustan helluntailaisilta talousrikoksista tuomituilta liikemiehiltä saamiin vaaliavustuksiin, mutta enpä nyt jaksa.) Veturipuistossa on myös mahdollista yöpyä, jos olen ymmärtänyt oikein, jopa junanvaunussa.

Toisena päivänä suuntana olisi Mänttä, Juupajoki, Orivesi ja Ruovesi. Mänttä poikkeaa kieltämättä edukseen muista Pohjois-Pirkanmaa kunnista. Siellä on oikeasti kulttuurielämää pitkin kesää: kuvataideviikot sekä kamari- ja urkumusiikkijuhlat. Nimestä huolimatta kuvataideviikot kestää koko kesän kun taas musiikkijuhlat ovat vajaan viikon mittaiset. Juupajoelta näyttäisi löytyvän Kallenaution kestikievari ja Orivedeltä Eräjärven kivimuseo. Ruoveden nähtävyyksiä ovat Helvetinjärven kansallispuisto ja Akseli Gallen-Kallelan taiteilija-ateljee (joka on suljettu tänä kesänä).

Lyhyesti: pari päivää Pohjois-Pirkanmaata kyllä kiertää, mutta Tampereelta löytyy moninkertaisesti nähtävää ja koettavaa jo siellä useamman vuoden asuneellekin. Mutta onko tuo ihme; sen lisäksi, että Tampereella asuu reilusti enemmän ihmisiä kuin muualla Pirkanmaalla yhteensä, on kaupunki ihmiselle luonnollisin asuinympäristö: siellä niin tieteet, taiteet kuin kauppa kukoistavat.