Postmoderni identiteetti / Rakas päiväkirja

Rakas päiväkirja, kevät on lopuillaan ja kesä aluillaan. Lukukausi yliopistossa loppui kuin huomaamatta jo kaksi viikkoa sitten. Miksi olisin huomannut kun en viimeiseen kuukauteen ole montakaan kertaa työhuoneellani käynyt? Itse asiassa tänään perjantaina oli viimeinen työpäiväni tutkijana – toistaiseksi. Huomisesta alkaen olen jälleen pelkkä valtio-opin jatko-opiskelija.

Olen lukenut suhteellisen uutta teosta nimeltä Yhteiskuntaluokka ja sukupuoli. Erityisesti haluan kyseisestä antologiasta suositella Mari Käyhkön ja Sanna Aaltosen artikkeleita. Omasta mielestäni olen ollut luokkasensitiivinen siitä lähtien kun aloitin sosiologialla yliopisto-opintoni, eli viimeiset kymmenen vuotta. Kyseinen teos muistutti hyvin siitä kuinka keskiluokkaisen position olen itse ottanut tarkkaillessani lukemattomia kertoja viikonloppuiltaisin Hyvinkään Ale pubissa kun kahdeksan jälkeen autonasentaja- ja parturikampaajalinjan amikset saapuvat baariin juhlimaan rankkaa koulu- tai työviikkoa. Itse en ole tuntenut suinkaan aina oloani kotoisaksi, ja tunne on viimeaikoina vahvistunut (mainitsin asiasta jo pääsiäisenä). Olen vienyt oman elämäni rationalisoinnin ja suunnitelmallisuuden välillä äärimmilleen. Siten niin ikään edustan kieltämättä keskiluokkaista habitusta. Mutta ehkä elämäni rationalisoinnin ja suunnitelmallisuuden ankaruus on ollut jopa keskiluokalle epätyypillistä?

Vaihteeksi en tunne kuuluvani minnekään; en omasta mielestäni omaa selkeää luokkaidentiteettiä tai sitten tarkoituksenmukaisesti olen pyrkinyt rikkomaan sitä, ettei sellaista muodostuisi. En ole niin ruumiillinen kuin amikset, mutta vältän myös keskiluokkaista itsetyytyväistä elämään; en tunne kotoisaksi itseäni sen enempää sataman ahtaajien kuin diplomi-insinöörien seurassa. Ehkä lähimpänä minua olisivat yliopistohumanistit (jotka tosin voidaan laskea keskiluokkaan, jopa suorastaan ”älylliseen” yläluokkaan), mutta heidänkin seuraa olen jostain syystä aina onnistunut välttämään: en ole osallistunut yliopistopolitiikkaan ja työsuhteessanikin ollessa vietin laitoksella kaikkea muuta kuin sosiaalista elämää.

Sitä paitsi äänestän väärää puoluetta. Jos haluisin olla yliopistohumanisti, pitäisi olla Vihreiden kannattaja. Vasemmistoliitossa ja -nuorissa aikuisten oikeasti joutuu tekemisiin ”duunareiden” kanssa. Mutta heidän kanssa tulenkin toimeen, mukavia kun ovat, vaikka tiedän etten kuulu samaan yhteiskuntaluokkaan koulutuksestani johtuen vaikka haluaisin.

Huomenna lauantaina on yhdet lakkiaiset – pitäisikö myös ammattiin valmistuneita juhlia? – ja sunnuntaina käyn kääntymässä Helsingissä, avaamassa grillikauden ja katsomassa hippien jotain mielenosoitusta.

Rakas päiväkirja, viikonloppuna oli Suomen sosiaalifoorumi ja hiljalleen alan palautumaan siitä. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut, vaikka itse en ennättänyt juurikaan paneeleita kuuntelemaan. Jo perjantaiyönä minulla oli kunnia majoittaa kolme Itä-Suomen vasemmistonuorta asunnolleni. Lauantaina päivystin ensin Mahdollisuuksien torilla järjestöpöydällä ja illemmalla kouluvahtina pari tuntia, josta ansaitsin ilmaislipun Telakalle. Niin ikään lauantaiyönä asunnollani oli porukkaa yöpymässä: jouduin itse nukkumaan lattialla makuupussissa sillä kolme ihailemaani yhteiskunnallisesti aktiivista nuorta naista valloittivat vuoteeni (enkä mahtunut enää itse sinne).

Sunnuntaina toimin joukkoliikennepaneelin puheenjohtajana. Keskusteljoina olivat erikoistutkija Hanna Kalenoja, Suomen liikenneliiton puheenjohtaja Elmeri Kollanus ja raitiovaunumies Antero Alku. Kuulijoita oli kolmattakymmentä, joukossa Tampereen kaupungin apulaispormestari. Alustukset olivat mielenkiintoisia ja yleisö kiitettävän aktiivista. Uskon itse kunkin saaneen jotain paneelista irti. Itsekin kallistuin kannattamaan maanpäällistä katuratikkaa aikaisemmin Tampereelle suunnitellun pikaratikan sijaan. Katutasolla toimiva raitiovaunujärjestelmä ei ainoastaan tulisi halvemmaksi kuin keskustassa maan alla kulkeva metromainen järjestelmä, vaan sen rakentaminen olisi mahdollista pienempänä laajentaen sitä lähiöihin vähitellen, ja ennen kaikkea maan päällä kulkeva raitiovaunujärjestelmä veisi tilaa autoilta; Hämeenkatu olisi pakko muuttaa joukkoliikennekaduksi. Allekirjoittaneelle kun joukkoliikenteen sujumisessa on kyse esteettisistä, millainen on kaunis ja viihtyisä kaupunki, arvoista, ei ainoastaan ekologisista kysymyksistä.

Iltapäivällä järjestetty tasa-arvopaneeli ei onnistunut niin hyvin koska panelisteista puolet oli syystä tai toisesta estynyt tulemaan paikalle. Monet kuitenkin väittivät senkin olleen antoisa keskusteluhetki, mutta minulle siinä ei mitään varsinaista uutta tullut esille, ja allekirjoittaneella sunnuntai-iltapäivällä alkoi jo voimat olla vähissä. Torkuin lähes koko maanantaipäivän.

Euroopan sosiaalifoorumi järjestetään syyskuussa Malmössa!

Rakas päiväkirja, yksi luku suomalaisesta korruptiosta alkaa hahmottumaan: niin keskustalainen pääministeri, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja kuin ympäristö- ja liikenneministeri ovat saaneet yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttamaan haluavilta liikemiehiltä merkittäviä summia vaalirahoitusta tukiyhdistysten kautta. Niin vaalirahoituksen antajat kuin saajat ovat autuaan tietämättömiä siitä, että olisivat tehneet jotain epäilyttävää. Politikkaa seuraavalle kansalaisellehan tilanteessa ei ole mitään uutta: kaikki tietävät kuinka Keskustan peruskannatus rakentuu taantumuksellisille arvoille kuten Iltapäivälehdessä kansanedustaja Tanja Karpela valittelee, ja sen harjoittama politiikka palvelee ennen kaikkea pääomaa.

On aivan sama vaikka liikemies Toivo Sukari ei tiennyt rahoittavansa keskustalaisen pääministeri Matti Vanhasen vaalikampanjaa ja keskustalainen pääministeri Vanhanen ei tiennyt saavansa rahoitusta liikemies Sukarilta. Ne jotka tukiyhdistyksessä päättivät rahavirtojen kulusta, tiesivät kuitenkin Vanhasen ihailevan alueellisen kehityksen ja palvelutyöpaikkojen nimissä amerikkalaista elämäntyyliä, johon kuuluvat valtavat kauppakeskukset, yksityisautoilun ihannointi ja nurmijärveläinen omakotitalo ainoana oikeana asumisen muotona. Niin, Karpela edustaakin hieman toisenlaista etiikkaa arvostellessaan Vihdin Ideaparkkia ja Vanhasen vihamielistä suhtautumista ympäristökysmyksiin, mutta hän onkin joutunut valitettavasti sekä Keskustapuolueessaan että ulkopuolelta marginalisoinnin ja ajojahdin kohteeksi.

Rakas päiväkirja, eilisestä Helsingin Sanomista päätellen luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma oli vaihteeksi puhunut outoja.

Helsingin Sanomien mukaan arkkipiispa katsoi, ettei kirkosta eroaminen ole niinkään merkki kirkon kriisistä kuin ihmisten arvomaailman kriisistä. Paarma on siis sitä mieltä, että nyt kun ihmiset ovat alkaneet ajattelemaan Jeesuksen Kristuksen työn eettistä sanomaa, pohtimaan hyvän ja pahan käsitteitä ottamatta niitä annettuna, on se merkki ihmisten arvomaaliman kriisistä? Paradoksaalista Paarman mielipiteissä vielä on se ettei hän – kuten eivät luterilaiset papit yleensäkään – ota huomioon sitä, että nimenomaan protestanttisuus on ollut syyllisenä tähän kehityskulkuun. Uskonpuhdistuksen ansiosta jokaisen perheen päästä, miehestä, tuli ”pappi”. Sittemmin jokaisen yksittäisen ihmisen – myös naisen, kiitos feminismin ja keskustelun jota Paarma pitää kuvaavasti kirkon julkisuus kuvaa liian hallitsevana – on sallittu luoda oma suhde Jumalaan, jota mikään luterilainen kirkko piispoineen ei pääse sörkkimään. Ja tämähän on kirkolle ongelma, jotka korjaamaan tarvitaan ”aikuisten rippikoulu”.

Siitä olen samaa mieltä Paarman kanssa, että kirkko on epäonnistunut suhtautumisessa kirkon sisäisiin liikkeisiin, jotka hajottavat sitä sisältä päin ja väittävät omaavansa ainoan oikean uskon tulkinnan. Mutta tämäkin ongelma on kirkon itsensä aiheuttama ja piispojen olisi katsottava peiliin. Kuinka monen piispan hengellinen koti on jokin viidestä luterilaisen kirkon herätysliikkeestä? Koska luterilaisen kirkon eliitti tulee herätysliikkeistä, ehkä juuri siksi kirkko elää niin omaa elämäänsä ja sen päättävien elimien mielipiteet ja Raamatun tulkinnat ovat niin outoja?

Rakas päiväkirja, vappu on ohi – se oli yksi ihanimmista mitä olen koskaan viettänyt. Söin ja join hyvin, kävin vappumarssilla, tapasin sekä uusia että vanhoja ystäviä ja tovereita. Aurinkoinen ilma helli koko ajan. Seuraavassa muutama ottamani kuva vapulta.